Tervetuloa hydrospinningiin!
Hydrospinning on tehokas ja innostava vesiliikuntamuoto, joka sopii monentasoisille liikkujille. Alla olevat ohjeet auttavat sinua valmistautumaan tunnille ja varmistavat mahdollisimman miellyttävän ja turvallisen kokemuksen.
Saapuminen ja tunnin aloitus
Saavuthan altaalle viimeistään 20 minuuttia ennen tunnin alkua, jotta pyörä ehditään säätää sinulle sopivaksi ja ajoasento käydä rauhassa läpi.
Tunnin alussa pyydämme osallistujia kuittaamaan osallistumisensa tai kirjaamaan nimensä ja yhteystietonsa ohjaajan osoittamaan listaan. Tietoja käytetään ainoastaan toiminnan järjestämiseen ja turvallisuuden varmistamiseen.
Tunnin kesto on noin 45 minuuttia.
Pyörät ja turvallisuus
Pyörien siirtämisessä ja altaaseen asettelussa ohjaaja auttaa. Pyydämme asiakkaita odottamaan ohjeita ennen pyörien siirtämistä tai poistamista altaasta.
Noudata ohjaajan antamia ohjeita koko tunnin ajan ja kuuntele omaa kehoasi. Harjoitus tehdään omien tuntemusten ja kuntotason mukaan.
Varusteet
Ota mukaan uimapuku ja pyyhe sekä halutessasi juomapullo.
Allastossut sisältyvät tunnin hintaan ja ovat lainakäytössä. Voit halutessasi käyttää myös omia allastossujasi.
Allastossut pestään jokaisen käyttökerran jälkeen. Pyydämme palauttamaan käytössä olleet tossut tunnin jälkeen niille varattuun koriin tai kassiin – ei kuivien tossujen joukkoon. Kiitos, että autat pitämään varusteet siisteinä kaikille.
Nesteytys
Vaikka harjoittelu tapahtuu vedessä, keho hikoilee ja treeni voi olla kuormittavaa. Riittävä nesteytys tukee jaksamista ja turvallista harjoittelua. Huolehdi riittävästä nesteytyksestä ennen tuntia ja sen jälkeen. Kesken tunnin juominen edellyttää poistumista pyörän päältä, joten juomapullo on hyvä pitää altaan reunalla tarvittaessa.
Oma vastuu ja vakuutusturva
Hydrospinning-tunnille osallistuminen tapahtuu omalla vastuulla. Suosittelemme, että osallistujalla on voimassa oleva vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Kuuntele omaa kehoasi ja noudata ohjaajan antamia ohjeita turvallisen ja miellyttävän harjoittelun varmistamiseksi.
Mikäli sinulla on jokin sairaus, vamma tai muu harjoitteluun vaikuttava terveydentila, kerrothan siitä ohjaajalle ennen tunnin alkua.
Tuntiohjelmiin voi tulla muutoksia. Tiedotamme mahdollisista muutoksista aina mahdollisuuksien mukaan etukäteen.
Järjestyssäännöt
Alla olevat ohjeet ovat poimintoja kaupungin uimahallin järjestyssäännöistä, ja niiden tarkoituksena on varmistaa kaikkien viihtyvyys ja turvallisuus:
- Ennen saunaan ja uima-altaaseen menoa on peseydyttävä huolellisesti. Peseytymisen ja saunomisen ajaksi uimapuku on riisuttava pois. Hiukset tulee kastella tai peittää uimalakilla.
- Poistuttaessa sauna- ja suihkutiloista pukuhuoneisiin tulee uima-asu riisua, jotta vältyttäisiin liialta vedeltä pukuhuonetiloissa.
- Jokainen käyttää uimahallia omalla vastuullaan ja on myös itse vastuussa vaatteidensa ja muun omaisuutensa säilymisestä uimahallitiloissa.
- Uiminen on sallittu vain uintiin tarkoitetussa uima-asussa.
- Henkilökunnan antamia järjestystä ja turvallisuutta koskevia ohjeita ja määräyksiä on noudatettava.
Lisätietoa uimahallin järjestyssäännöistä:
🛟 https://www.pori.fi/vapaa-aika/liikunta/liikuntapaikat/uimahallit-ja-rannat/jarjestyssaannot
